Rakennusalalla kasvuhakuiset yritykset panostavat digitalisaatioon

Kimmo Sandberg (kimmo.sandberg a ria.fi), 27.7.2020

Digitaalisuus ja kasvu ovat rakennusalalla selvästi sidoksissa toisiinsa Rakennusteollisuus RT:n digitutkimuksen mukaan.

Digitalisaatiossa itseään edelläkävijänä pitävistä yrityksistä 68 prosenttia ilmoitti kasvavansa, kun taas digiepäilijöistä kasvussa oli 17 prosenttia yrityksistä. Kumpaankin ryhmään kuului reilu viidennes kyselytutkimukseen vastanneista yrityksistä.

Rakennusalan yrityksistä 39 prosenttia on määrittänyt liiketoiminnan digitalisoinnin strategiseksi tavoitteeksi. Kaikkiaan 80 prosenttia alan yrityksistä on panostanut digitaalisiin ratkaisuihin.

”Digitaalisuuden aste rakennusalalla on korkeampi kuin yleisten mielikuvien perusteella olisi voinut olettaa. Rakentamisen digitalisaation kehittämisellä on suuri merkitys alan tuottavuudelle ja siten koko taloudelle”, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo sanoo.

Peräti 99 prosenttia kaikista digitutkimukseen osallistuneista rakennusyrityksistä arvioi digipanostusten kasvavan tai vähintään pysyvän ennallaan.

Rakennusyrityksissä pidettiin digiratkaisujen tärkeimpinä hyötyinä tiedonkulun ja prosessien tehostamista. Kolmannella sijalla oli asiakaskokemuksen kehittäminen. Edelläkävijäyritykset näkevät myös uusissa liiketoimintamalleissa mahdollisuuden saavuttaa merkittävää lisäarvoa.

Digiratkaisujen hyödyntämisen hidasteiksi nähtiin yleisesti asenteet ja osaamisen puutteet. Edelläkävijäyritykset nostivat muita useammin esiin ongelmat työkalujen toimivuudessa.

Suunnittelun ja rakentamisen välillä suurin tehostamispotentiaali

Rakentaminen on monesta osasesta ja osapuolesta koostuva ketju, jota pitää kehittää kokonaisuutena. Digitutkimuksen mukaan mahdollisuuksia saavuttaa merkittäviä tehokkuushyötyjä arvioidaan yleisimmin olevan suunnitteluvaiheessa sekä suunnittelu- ja rakennusvaiheen välillä.

”Kaikissa rakentamisen ketjun vaiheissa on mahdollista vähentää kitkaa digitalisoinnin avulla. Ehkä hieman yllättävästikin suurimman potentiaalin katsottiin olevan suunnittelun ja rakentamisen välillä. Tutkimuksen yhtenä tavoitteena olikin tunnistaa matalalla riippuvat hedelmät, jotta ne osataan poimia talteen”, Vihmo toteaa.

Toimijoiden välisessä yhteistyössä korostuvat tilaajan, suunnittelijan ja pääurakoitsijan väliset prosessit sekä tiedon virtaus niiden kesken.

”Rakennusteollisuus RT:n uudessa digiryhmässä on yhdeksi teemaksi valittu suunnittelun ja urakoinnin yhteistyön kehittäminen. Syksyn aikana on tarkoitus työstää määrityksiä ja pelisääntöjä digitaalisen luovutuksen ja digitaalisen kaksosen minimivaatimuksista sekä selkeyttää eri osapuolten tehtäviä ja vastuita”, digiryhmän toiminnasta RT:ssä vastaava Ilkka Salo sanoo.

Rakennusteollisuus RT:n digitutkimuksella selvitettiin rakennusalan yritysten näkemyksiä digitaalisten ratkaisujen käytöstä ja mielikuvia rakennusalan digikehitykseen liittyen. Lisäksi kartoitettiin koko rakentamisen ketjun vaiheiden välisiä digitaalisia liitoskohtia sekä digitaalisilla työkaluilla saatavissa olevia potentiaalisia tehokkuushyötyjä. Keväällä 2020 toteutetun kyselytutkimuksen toteutti Innolink, ja siihen vastasi 1001 rakennusalan yritystä.

Liite: RT Digitutkimus 2020 yhteenveto tuloksista (pdf)

Lisätietoja:

Jouni Vihmo, pääekonomisti, Rakennusteollisuus RT, puh. 050 520 1636
Ilkka Salo, toimitusjohtaja, Talotekninen teollisuus ja kauppa, puh. 040 847 9907