Asuntomessut Tuusulassa

Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja Tuusulan kunta valmistelevat Asuntomessujen siirtoa elokuulle ja noudattavat siten Valtioneuvoston 22.4.2020 antamaa ohjeistusta yleisötapahtumista.

Asuntomessut järjestettäneen 3.- 30.8.2020. Valtioneuvosto tekee näillä näkymin uuden arvioinnin yli 500 hengen yleisötilaisuuksista kesäkuun alussa. Jos messuja ei pystytä toteuttamaan elokuussakaan, mietitään pienimuotoisempaa, uudenlaista yleisötapahtumaa myöhemmälle syksyyn. Rykmentinpuistoon nyt valmistuva upea alue ja kiinnostavat kodit tullaan esittelemään suurelle yleisölle, tavalla tai toisella. 

Rykmentinpuisto kokonaisuudessaan on yksi pääkaupunkiseudun suurimmista aluerakentamishankkeista. Alueesta rakentuu jopa 15 000 asukkaan asuinalue. Vaikka messutapahtuman ajankohta nyt siirtyykin eteenpäin, messualueen kotien ja yleisten alueiden rakentaminen Rykmentinpuistossa Tuusulassa edistyy ja kohteet valmistuvat aikataulussa. 

Koronatilannetta seurataan, ohjeita ja määräyksiä noudatetaan sekä varaudutaan epidemiaan viranomaisten suositusten mukaisella toimintamallilla messujen turvallisuussuunnitelmassa.

Rykmentinpuiston messualueelle nousee yli 100 asuntoa. 41 messukohteen asukkaiden ja asumiseen liittyvät valinnat koskien esimerkiksi rakennustapaa, sisustusta, energiamuotoa kerrotaan tänäkin vuonna.

Lipunmyynti messuille on auki normaalisti koko ajan. Mikäli viranomaiset ohjeistavat peruuttamaan yleisötapahtumat vielä elokuussakin, on asiakas oikeutettu saamaan ostetun pääsylipun hinnan takaisin.

  • Ajankohta:
  • 3.8.2020 10:00 - 30.8.2020 18:00
  • Paikka:
  • Tuusula, Rykmentinpuisto
  • Järjestäjä:
  • Osuuskunta Suomen Asuntomessut, Tuusulan kunta